Ote teoksesta:"Taivas kirkastui iltapäivällä 6. maaliskuuta, ja aurinko paistoi silmänkantamattomiin jatkuvalle jääkentälle. Belgican todettiin jääneen eristyksiin keskelle valkoista Saharaa, jota täplittivät muutamat harvat avovesikeitaat. De Gerlache kuvasi lokikirjassaan jäätikön olevan ”suunnattoman suuri jääkenttä, jonka läpi väkevinkään alus ei pystyisi tunkeutumaan”. Nietostunut lumi oli pyöristänyt kaikki ulkonemat, jäälohkareet ja harjanteet dyynimäisiksi kumpareiksi. Tuuli oli piirtänyt lumeen samanlaisia aaltokuvioita kuin autiomaan hiekkaan. Jäätiköllä kohoili joka puolella jäävuoria, jotka näyttivät kaukaisilta kallioilta ja laakioilta. Ne olivat juuttuneet aloilleen yhtä tiukasti kuin Belgica. Vedestä muodostunut, jatkuvasti liikkeessä oleva maisema oli, kuten Racoviță muotoili, ”parodia terra firmasta”."


Pimeän ja jään vangit

”Elokuussa 1897 kolmimastoinen höyrylaiva Belgica seilasi Antwerpenin satamasta kohti Etelänapaa tähtäimessään kolmevuotinen tutkimusretki, maine ja kunnia. Kunnianhimoinen kapteeni de Gerlache halusi saavuttaa ensimmäisenä vielä valloittamattoman Etelänavan, mutta pian matkanteko kävi vaaralliseksi. Periksiantamaton de Gerlache vaati, että matkaa jatketaan.”

Kun on hädin tuskin selvinnyt napakaamoksesta, ei tahdo kokea tosta – ja niin käy silti. Tulisiko Bellingshauseninmerestä merimiesten viimeinen leposija?

Ihmisiltä unohduksiin vaipunut tarina kolmimastoisesta höyrylaiva Belgicasta on niitä harvoja, joita en voinut lopettaa kesken. Kunnianhimoinen kapteeni de Gerlache, Frederick Cook ja nuori Roald Amundsen. Vähintään kaksi jälkimmäistä olet kuullut nimeltä, mutta tiedätkö, mitä todella tapahtui?

Pimeän ja jään vangit on hengästyttävän hieno tarina, myös The New York Timesin bestseller.

Tämän kuuntelin äänikirjana.

Julian Sancton
Pimeän ja jään vangit: Belgican matka antarktiseen yöhön
Suomentanut Teija Hartikainen
2022, Aula & Co
354 s.

Alkuperäisteos:
Madhouse at the End of the Earth: The Belgica’s Journey into the Dark Antarctic Night
‎Crown 2021